Siis meille soitettiin vielä sieltä kirkosta, että ei käy että kukaan muu kuin luterilainen tai vapaakirkkolainen jolla vihkilupa vihkii heidän kirkossaan (heillä siis vapaakirkon kanssa yhteistyösopimus). Se joka soitti kysyi vielä että perutaanko me se kirkkovaraus!! Siis häh, häihin aikaa reilu kuukausi, ei tässä ajassa aleta etsii uutta paikkaa mistään. Vitsit kun oli rasittava tyyppi se:( 

Ilmoitin mun enolle että hän ei voi tulla siunaamaan meitä koska kirkko ei anna lupaa. Hänkin todella ihmetteli asiaa sillä hän on ollut ainakin kahdesti luterilaisessa kirkossa suorittamassa avioliittoon siunaamisen (ja lisäksi siunannut hautajaisissa ym).

Oli kyllä vaikea tilanne. Kumpikaan meidän paikkakunnan vapiksen pastoreista ei pääse tulemaan. S soitti sen opiskelupaikkakunnan pastorille, ei käynyt. Hän suositteli muita pastoreita ja S soitti noin 5 eri paikkakunnalle kunnes vihdoin tärppäsi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :)

Meille tulee vihkijä yhdeltä lähellä olevalta paikkakunnalta. Ei tunneta häntä yhtään mutta käydään tapaamassa häntä ennen häitä. Hän voi siis vihkiä meidät kirkossa (ei pelkkä siunaus) joten ei tarvi käydäkään edellisenä päivänä maistraatissa. Lisäksi saamme käyttää kirkkoa ilman maksua. Siis vau, miten kaikki onnistuukin vaikka näytti niin vaikeelta. Nyt pitää vielä soittaa sinne luterilaisen kirkon toimistoon ja ilmoittaa asiat. Toivottavasti ne ei ala väittää mitään vastaan koska tällä pastorilla on vihkilupa ja kuuluu vapikseen joten kaikki pitäisi olla ok!

 Nyt on iso stressin aihe pois!!